Arvoisa kissa! Rakas Inkeri!
Tänä päivänä sydämeni täyttyy kiitollisuudella. 4 vuotta sitten sinä synnyit maailmaan. Olit yksi monijäsenisestä sisarusparvesta. Emosi ei ehkä pystynyt ruokkimaan teitä kaikkia parhaalla mahdollisella tavalla. Ja isäsi, se kollinretku, oli tietysti häipynyt muihin maisemiin ja jättänyt emosi selviämään parhaansa mukaan teidän hoidostanne. Emosi oli puuhakas ja toimelias kissa, onneksesi. Se kasvatti teidät kaikki luovutusikäisiksi ja lähetti avaraan maailmaan huolehtivien ajatusten siivittäminä. Joku voisi sanoa, että emosi olisi ollut ikionnellinen päästessään teistä eroon ja rakentamaan uutta suhdetta, josta tietenkin toivoi toimivampaa parisuhdetta kuin sinun isäsi kanssa. Tai mistä sen tietäisi. Ehkä emosi arvosti helppoa ja lyhyttä irtosuhdetta, jota eivät kiintymyksen kahleet päässeet rasittamaan. Mutta kun ajattelen näin ihmisnäkökulmasta, en oikein tiedä. Jos minä olisin saanut kahdeksan pentua, esimerkiksi, olisin kyllä kahlinnut ukon vaikka hellaan kiinni. Auttaa se olisi saanut eikä häipyä vokottelemaan ties mitä kissoja.
Sinun, rakas Inkeri, ei pitänyt päätyä minulle. Peruutuksen ansiosta sain sinut elämäntoverikseni. Ei tiennyt se peruuttajaperhe, mitä menettivät. En kuitenkaan tuomitse perhettä. Ilman sen vastuunpakoilua olisit nyt jossain perheessä, jossa olisit saattanut viihtyä ties miten hyvin. Katson kuitenkin oikeaksi ilmaista mielipiteeni, että perheessä olisit ollut vain yksi monesta. Minut sen sijaan saat pitää aivan yksin. Vaikea minun on tätä ilmituoda, mutta uskoakseni sinulla ei ole valittamista.
Muistan kuin eilisen päivän sen joulukuisen iltapuhteen, jolloin hain sinut Hovirinnan myöhemmin palaneen kioskin takapihalta. Satoi räntää. Keli oli hirveä. Mutta niin vain pääsimme kotiin. Saatoit ruveta tutustumaan uuteen ympäristöösi. Olit alusta asti reipas, leikkisä ja aloitekykyinen. Et vierastanut minua. Minä puolestani olin aika neuvoton. Olet ensimmäinen kissani enkä ollut kovinkaan varma, miten ruveta rakentamaan suhdetta kissanpennun kanssa. Onneksi sinä olit mutkaton ja sosiaalinen. Ensimmäisen yömme nukuimme jo samassa sängyssä, ja seuraavana päivänä tulit syliin. Oli talvi, ja sinulla oli ohut turkki. Selvästi sinun oli kylmä. Niinpä aloit viihtyä paksun Marimekko-merkkisen kylpytakkini etuliepeen alla. Pysyit siinä mukavasti, kun sidoin vyön tiukasti kiinni.
Kohta olin jo pinonnut kaikki tauluni seinää vasten, koska helposti ponnistit korkeiden huonekalujen päälle. Sieltä sitten jatkoit iloista loikkimistasi ottaen uutta vauhtia tauluista. Sydämeni löi hätääntyneenä kuin sotarumpu. Poistin taulut. Seuraavaksi rullasin perintöryijyn, jota pitkin oli turhan helppoa kiivetä ylös ja hypätä eteisen kaapin päälle katonrajaan. Pian olit keksinyt jälleen uuden hauskan leikin. Kun olin keittiössä syventymässä vaikka perunoidenpesuun, hipsit hiljaa paikalle, pöydän kautta tuolinkarmille ja siitä olkapäälleni. Olit vielä hyvin pieni kissa ja vasta harjoittelit tällaisia suorituksia. Kyntesi olivat kuitenkin jo hyvin terävät. Niinpä aina silloin tällöin haukoin henkeäni, kun roikuit kynsistäsi selässäni etkä suinkaan halunnut antaa periksi ja pudottautua lattialle, vaan jatkoit päämäärätietoisesti kiipeämistäsi kohti olkapäätäni; kynsiesi varassa, selkääni pitkin. Voin vakuuttaa, että sattui. Kun nyt hyppäät olkapäälleni, laskeudut pehmeästi kuin lumihiutale.
https://vuodatus.net/media/cache/normal/blog_content_image/normal/57c4131eb596dc57238b4567/1-janakkala%20ja%20inkeri%20021.jpg
Seitsemän ja puolen kuukauden ikäisenä tulit ensimmäistä kertaa tänne Mäkituvalle. Olin käynyt siivoamassa mökin etukäteen, jotta kaikki olisi valmista pikkukissulia varten. Olin hankkinut sinulle vaaleanpunaiset valjaat, joita opettelimme käyttämään jo kaupunkikodissa. Pikku hiljaa rupesit tutustumaan ympäristöön. Parin viikon kuluttua olit jo tottunut ulkoilija. Sitten ulkolämpötila nousi. Tuoksuja ja houkutuksia tulvi ylenpalttisesti. Päiväkävelymme venyivät parituntisiksi. Koko ajan kuljimme vain oman tontin sisäpuolella, jotta rajat kävisivät sinulle tutuiksi. Ja sitten kävi ensimmäisen kerran niin, että kiemurtelit irti valjaistasi. Sen jälkeen oli vain ajan kysymys, koska aloittaisit itsenäisen ulkoilun ja tuhahtaisit, korkeintaan, valjaille.
Arvoisa kissuli! Rakas Inkeri!
Tällaisena juhlahetkenä on hyvä päivittää tilanne. Aamulla sytyttelin prasun uuniin. Alkoi sataa. Sinä olit ulkoilemassa. Tulit sisään, ja pyyhin turkistasi pahimman kosteuden. Hienosäädön jätin sinulle. Rupesin siitä sitten virittelemään tulta keittiön hellaan. Tähän on siis tultu. Lämmityskausi on taas alkanut. Mutta. Kun olin jättänyt sohvannurkkani, sinä valtasit sen saman tien. Tähänkin on siis tultu. Aloitit saman leikin kuin vuosi sitten: taistelun sohvannurkasta. Sinä voitat aina. Jos olen poissa, sinä asetut paikalleni luontevasti. Jos paikka on minulla, sinä aivan yhtä luontevasti kävelet rinnuksilleni ja asetut nukkumaan. Jos värähdänkin, lähdet loukkaantuneena samalla hetkellä muualle. Ei auta, vaikka kuinka perääsi huutelisin.
Inkeri! Ystäväni!
Olet säilyttänyt itsenäisyytesi, mutta yhä edelleen lähdet mielelläsi kanssani hakemaan lehteä tuosta vähän matkan päästä. Tiedän aivan varmasti, että elät hyvää kissanelämää täällä maalla. Toisaalta minä en juuri näiltä sijoiltani pääse minnekään lähtemään, koska olen huolestunut selviämisestäsi. Mutta ilman sinua tuskin täällä mökillä koko vuotta eläisin. Olet hyvä kumppani, turvallinen seuralainen. Varoitat vaaroista. Kuulet kaiken, mitä pihalla tapahtuu. Seulot informaatiosta sellaisen materiaalin, joka kiinnostaa minuakin. Jos illalla kuuluu kolahdus, et ole moksiskaan, jos kyse on selitettävissä olevasta töminästä,. Mikäli pauke johtuu vaikkapa peuran törmäilystä seinää vasten tai muusta ennen kuulumattomasta, kohotat välittömästi korviasi tai päätäsi. Ihmisen äänet tietysti erotat.
Inkeri, rakas ystävä! Kohotan sinulle maljan ja kajautan kolminkertaisen eläköön-huudon. Olkoon tuleva yhteinen talvi meille turvallinen ja vallitkoon rauha, lämpö ja ystävyys Mäkituvassa!
Tämän jutun aivan erinomaiset kuvat ovat ottaneet Kaisa Salminen ja Senni Varjo Inkerin kissanristiäisissä tammikuun alkupäivinä 2013.
Kommentit