Powered By Blogger

tiistai 11. joulukuuta 2018

Höpsgren

    Vakavia aikoja eletään. Britit (joita ennen sanottiin englantilaisiksi) eivät tiedä, mitä tekisivät Brexitinsä kanssa. Minä voisin kyllä kertoa sen heille, mikäli joku keksisi kysyä. Ei engelsmanneilla ole koskaan, ei ainakaan hyvin pitkään aikaan, sanoisinko 500 vuoteen, ollut mitään intoa kuulua Eurooppaan, toisin sanoen mannermaahan. Siellä ovat touhunneet  saarellaan, solmineet jonkun loistava yhteisymmärrys -sopimuksen, jos on ollut tarpeen, ja käyneet tarvittaessa voittamassa kulloinkin käynnissä olevan sodan. Tällaista sotkua ei olisi syntynyt Churchillin aikaan. Silloin ei liitytty EU:hun, jota ammoin kutsuttiin EEC:ksi. 
     Mäkituvassa on myös asiat sekaisin, vaikka en suin surminkaan halua verrata Englantia Mäkitupaan. Sehän olisi kuin vertaisi kuningatar Elisabetia....no, johonkin suomalaiseen naisihmiseen. Olen useamman viikon, säiden suosimana, lykännyt erästä syystyötä, hieman raskasta, mutta välttämätöntä. Eilen, tutkittuani huolellisesti sääennusteita, päätin, että tämä päivä, tiistai 11. joulukuuta, on oleva se päivä. Oloni oli jo etukäteen huojentunut, mutta mehän tiedämme, että ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Puolen yön maissa nimittäin tajusin, että vesi on lopussa. Seurasi puolihysteeristä juoksentelua vesipänikältä toiselle, mutta ei totuus miksikään muuttunut. Ainoa juotava vesi oli Inkun vesikupissa ja vedenkeittimessä. 
    Meni kolmeen, ennen kuin sain unta. Tämän päivän olen haahuillut aamutakissa tietämättä, mitä tehdä. Olen juonut murukahvia ja syönyt näkkileipää (ruokakin alkaa olla lopussa), huokaillut, roikkunut facessa, huokaillut, lukenut, että Samuli Edelman esiintyy Valamossa, huokaillut, tutkinut sukua. Ja huokaillut.
    Missä ongelma? kysyy normaali ihminen. Painu kauppaan, osta vettä ja näkkileipää, vaihda vaatteet ja tyhjennä lopultakin se penteleen huusi, peseydy, vaihda vaatteet, juo vettä, syö näkkileipää ja tee sen jälkeen mitä haluat.
    Mutta kun minä en ole normaali ihminen. Jos ennakkosuunnitelmat menevät pieleen, minä en osaa tehdä mitään. Netissä roikkumista, facea, blogin kirjoittamista ja sukututkimusta ei lasketa. Olen joskus ihmetellyt, ihan tosissani, minkähän diagnoosin olisin saanut, jos sata vuotta sitten semmoisia olisi tullut mieleen antaa kansakoululaisille. Tai oppikoululaisille.
    Olen päättänyt, että minulla on Höpsberg. Siihen kuuluu edelläkuvatunlaisia piirteitä, ihmisten karttelua, eläinten arvostamista (lukuun ottamatta Inkun viholliskissoja ja kettuja ja käärmeitä ja huuhkajia ja supikoiria ja irrallaan olevia koiria ja niiden isäntiä). Muun muassa. Luonnonsuojelu on erittäin tärkeää, mutta kun silmä välttää, Höpsberg-ihminen kantaa muovia kotiinsa selkä vääränä. Tässä aluksi. Diagnoosi täsmentyy tulevaisuudessa.
    Höpsberg-ihminen ei tee mitään, ennen kuin on selkä seinää vasten. Nyt on. Oireileva päänsärky ilmoittaa, että olisi syytä juoda. Kissa on kääntänyt selkänsä. Pitänee tästä ruveta...

4 kommenttia:

  1. voi Liisukka ja prinsessa Ingrid. Tuo sinun diakonaali osuu kuin nyrkki polveen.Minä kun olen savolainen se olisi höpsiper...e
    Samanlaisista irehtimista kärsivä sisar-Helvi

    VastaaPoista
  2. Ilmoittaudun vertaistukiryhmään! Minä olen höpsbergin kirjolla kyllä niin pitkällä että arvostan jopa käärmeitä. Huussin tyhjentäminen on kuntouttavaa työtoimintaa parhaasta päästä.

    VastaaPoista
  3. Tästähän alkaa tulla jo aikamoinen rinki. Minulla on aiemmin ollut aika mutkaton suhde käärmeisiin, mutta kun kyy ihan ilkeyttään pisti kissaani Inkeriä, käänsin kelkkani. Inkku tuskin halusi muuta kuin leikkiä kyyn kanssa. Ehkä.

    VastaaPoista