Powered By Blogger

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kissanluukku


Mäkitupaa on siis rempattu lähinnä ihmisten tarpeita silmällä pitäen. Eläimet ovat siinä sivussa kärsineet tappioita. Pääskysten pesät putoilevat liian sileästä maalatusta seinäpinnasta. Västäräkit eivät enää pesi tiilikaton koloissa. Tiilikaton suojissa oli useita mehiläispesiäkin. Koivut kasvoivat räystäskouruissa. Lepakot ovat jättäneet melkeinpä ikiaikaiset olosijansa. Kesti monta vuotta, ennen kuin iltaisilla piharetkillä lepakot alkoivat taas syöksyillä kohti. Siinä notkistaa akkakin polvensa, kun lepakko kiitää kohti ja ohittaa niskaa viistäen, niin että tukka hulmahtaa. Viime kesänä todella tunsin sen, kun lepakko viisti ihoa. Hiirien esiintymistiheyskin on harventunut. Toivon, että tämä kehitys hiirien osalta jatkuu edelleen.
Viime kesä oli siinäkin suhteessa mainio, että ilmat olivat lämpimät ja hyttysiä ei ollut juuri lainkaan. Oli siis helppoa pitää ikkuna auki, jotta kissani Inkeri pääsi kulkemaan vaivattomasti sisään ja ulos omia tikkaitaan pitkin. Tilanne muuttui, kun tultiin syksyyn. Ilmat kylmenivät. Sade turvotti auki olevan ikkunan pokia. Akkaa, ja kissaakin kyllä, kiinnosti saada lämpöä sisään, ei ulos. Ajauduimme sydäntä särkeviin kohtauksiin: Kissa värjöttelee kylmässä, tuulessa ja sateessa tikkailla, eikä kukaan huomaa päästää sitä sisään. Kissa naukuu surkeasti terassilla eikä kukaan välitä. Kissa syöksyy peloissaan tuuletusreiästä tuvan alustaan ja pysyy siellä, kun kukaan ei auta eikä pelasta, kun Kauhu ja Luihu ajavat takaa. Tai sitten tupa kylmenee täysin, kun akka on poissa ja ikkuna kissaa varten auki.
Olivatpa tässä tilanteessa hyvät neuvot kalliita. Akka oli toki tiennyt kissanluukkujen olemassaolosta, sellaisten, jotka ovat ihmisten ovien yhteydessä. Kissanluukku tuntui kuitenkin liian radikaalilta ratkaisulta. Ties mitä väkeä semmoisesta väylästä tulisi sisään. Oveen tai seinään pitäisi jyrsiä reikä. Lieneeköhän akka guugletellut tai jotain, kuitenkin ilmeni, että luukun voisi asentaa myös ikkunaan. Se tuntui joltakin.

Akka keskusteli asiasta erään Inkerin kummin - niitä on monta - kanssa, ja tämä tarttui tuumasta toimeen. Ensin ostettiin Mustista ja Mirristä luukku. Sitten haettiin Paraisten Rautiasta finnfoam-levy. Tässä kohtaa voin tunnustaa, että akka yritti tehdä vain sitä, mitä käskettiin, ja yleisesti ottaen pyrki pysymään poissa tieltä.
Ensin irrotettiin ulompi ikkuna, otettiin mitat, tehtiin merkinnät finnfoam-levyyn ja leikattiin tarkalleen ikkunan kokoinen kappale levystä. Siihen liimattiin kaksi puista hantaakia.




Kas tässä puurimat on liimattu levyyn, paino on asetettu paikalleen ja odotellaan liiman kuivumista.

 Seuraavaksi otettiin mitat luukusta ja mitattiin luukun etäisyys ikkuna-aukon alareunasta. Sitten sahattiin reikä.

Luukun nerokas rakenne antaa sen käytön säätelijälle kolme mahdollisuutta: Luukku voi aueta molempiin suuntiin, vain toiseen suuntaan tai sitten luukun voi sulkea kokonaan.
 Tässä koko komeus on paikoillaan.
Enää luukku taustoineen paikoilleen ikkunan tilalle:




Näin.

Oletan, että valpas lukija on jo puntaroinut mielessään, missä kissa luuraa. Missä on kuva, jossa kissa näyttävästi syöksyy luukusta sisälle? Akka on näköjään häärinyt paikalla kameroineen, mutta Inkeristä ei ole kuvan kuvaa. On siis aika siirtyä seuraavaan jaksoon ja aloittaa selitykset.Luukun valmistumisen aikaan oltiin jo myöhäisessä syksyssä, ja tuplat olivat paikoillaan ikkunassa. Magneetti pitää luukkua aika napakasti kiinni, joten kissan pitää todella oppia kulkemaan siitä, vauhdilla, sanoisin. Luukun käyttäminen edellyttää siis opetustoimenpiteitä. Olisiko ollut mitään mieltä opettaa kissa käyttämään luukkua, kun luukku olisi kuitenkin saman tien pitänyt poistaa käytöstä? Siis kun luukusta olisi päässyt kulkemaan paitsi kissa sisään niin lämmin ulos? Ei, ei! Sulaa hulluuttahan moinen olisi ollut. Joten siellä odottaa luukku seinää vasten nojallaan lämpimiä päiviä ja iltoja ja viihtyisiä opetustuokioita. 
Ihan vähällä olen tässä paljastaa, että en ymmärrä, millä ihmeellä saan katin käyttämään luukkua. Motivoinnilla ja palkitsemisella? Jos se vielä oppiikin konstin, kestääkö lampaansydämeni katsoa, miten Inkku-parka kirjaimellisesti takoo päätään luukkuun, kun se haluaa ulos, ja luukku onkin kiinni? Hyi kamala!

Kevät vyöryy päälle, mutta me kyyhötämme edelleen kaupungissa. 


Paineet kasvavat.
(Julkaistu aiemmin, 16.3.2015, Akka ja kissa mäkitupalaisina -blogissa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti