PÄIVÄN MITTAAN

     

 

 

                                           

                               Ekumeeninen vatsalääke

 

 

 

Taitaa olla niin, että vaikka vuodet vaihtuvat, mökinakkojen askareet pysyvät samantyyppisinä. Päivä alkaa kotieläimistä huolehtimisella. Tänä aamuna akka nousi ripeästi vuoteestaan varttia vaille kuusi päästääkseen kissan ulos. Varttia vaille seitsemän akka nousi uudelleen päästääkseen kissan sisälle. Varttia vaille yhdeksän kissa halusi jälleen ulos, ja mitä tekikään akka? No nousi tietysti jälleen vuoteestaan ja niin edelleen.

    Mutta eivät eläinhuolet tähän loppuneet. Tipuliinit olivat syöneet eväänsä loppuun, ja kiireesti piti juoksuttaa uutta mässyä tilalle. Tässä vaiheessa paljastui lintusten röyhkeys. Hyväkkäät olivat siivonneet huolellisesti pois kuoritut kauranjyvät ja syöneet pelkästään murskatut auringonkukan siemenet. Jyvät lepäävät nyt maassa odottamassa muita syömäreitä. Toivottavasti nälkäiset ovat muita lintuja, ääritapauksessa peuroja tai kauriita. Mitään pieniä nelijalkaisia hännällisiä vipeltäjiä en mielelläni haluaisi nurkkiini.

   Mistä sainkin aasinsillan seuraavaan eläimelliseen askareeseen: poistin sisätiloihin eksyneen hiiren loukusta. En tee tätä puuhaa mielelläni. Tosin meillä on alatuvan isännän kanssa  kisa pyydystämistämme hiiristä. Hän sai sunnuntaina seitsemännen saaliinsa, minulla tänäinen oli kuudes. Tänä syksynä. En enää juuri kuule hiirien rapinaa nurkissa tai vintissä. Onneksi minulla on oivallinen kissani Inkeri, joka toimii korvinani. Se kyllä kertoo, milloin on aika tarkistaa sadin. 

 

                                         

                               Lammin Panagian eläinmaailman edustaja kilpikonna Papulakis, tuttavallisemmin Papu.

    Akka on ollut muutenkin aikamoisen vilkkaalla päällä viime aikoina. Viikko sitten infottiin talon (ei tämän mäkituvan) tulevasta putki- ja sähköremontista. Ymmärsin infosta sen verran, että kustannusarvio on noussut ilkeästi sitten edellisen infon kaksi vuotta sitten. Seiniä ei myöskään tarvitse roilottaa. Ajattelin, että hmmm hmmm, onpa hyvä, että seiniä ei tarvitse roilottaa. Roilottaminen kuulostaa jo sanana ikävältä, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan. Isännöitsijän pinna vaikuttaa ihan yhtä lyhyeltä kuin ennenkin. Niihin johtoihin tuskin mikään remontti vaikuttaisi. Vaikka roilotettaisiinkin.

 

                                     

                               Anna Pöyhönen kertoi kurssilla igumenia Makrinasta.

    Perjantaina suunnattiin kohti Lammia. Menimme pyhiinvaeltajaystäväni Tarjan kanssa kurssille, jolla kerrottiin naispyhistä. Kurssin anti oli erinomainen. Taisi suurin osa kurssilaisista, joita oli ilahduttavan runsaasti, olla samaa mieltä. Yhden päivän kurssi, tiukkanakin, tuntui miellyttävän monia. Minä olin tyytyväinen, että menimme jo edellisenä iltana. Pääsimme palveluksiinkin ja saimme nukkua kunnolla alarivitalossa. Ei tosin siinä samassa huushollissa, missä olimme Inkun kanssa pari vuotta sitten kokonaisen kuukauden.

    Kun tulin myöhään lauantai-iltana kotiin, vastassa oli lämmin tupa. Siunattu ilmalämpöpumppu! Lämmin oli myös kissani Inkerin vastaanotto. Oli kiva tulla kotiin. 

 

                                         

SEITSEMÄS TALVI

      

                                      

                                                

 

 

    Veikko Huovinen kirjoitti aikoinaan Hamsterit, ihanan kirjan, jossa varaudutaan talveen asianmukaisesti. Kellari täyttyy, tikkurit odottavat olemassaolonsa täyttymystä, polttopuuta on metreittäin ja kaiken lisäksi kellarin hyllyllä on pieni kokoelma kauniinvärisiä ja hyväntuoksuisia  juomia, joita voi vastuullisesti siemailla, kun pakkanen paukkuu nurkissa tai talvimyrsky kolisuttelee ovia ja kinostaa lumet oven eteen. Mitään hätää ei ihmislapsella ole, koska hän on varautunut talven tuloon. Hänessä elää toiveikas talvimieli.

    Akalla ja kissallakin on syytä olla toiveikas talvimieli. Muuten meidän ei kannattaisi täällä mäkituvassa asuakaan. Voisimme elää mukavasti sisäkissana ja sisäakkana sisävessan kanssa. Tässä pitää heti korjata sen verran, että Inkerillähän on sisävessa täälläkin. Ei pidä akan heittäytyä liikaa maalailemaan, vaikka mieli tekisikin.

    Asiaan.

    Kaikki ei aina mene niin kuin voisi olettaa täällä suomenruotsalaisessa ympäristössä. Näihin aikoihin, joka syksy, lempeä talvenodottelu (ja lempeän talven odottelu) on ikävästi pätkinyt. Mieleeni on hiipinyt ankeuttavia ajatuksia. Mitä jos koipi katkeaa? Vuosi sitten minun oli kysyttävä hyvältä ystäväpariskunnalta, ottaisivatko he Inkun hoitoon, jos minä joutuisin sairaalaan sen pahuksen koronan takia. Kun he lupasivat, kiitos vielä kerran siitä, mieleni rauhoittui ottamaan talven vastaan. Aina on ollut inha ajatus jossain takaraivossa kolkuttamassa: Mitä jos? Entä jos? Vaja on täynnä puita, mutta jos...

    Tänä syksynä, ainakaan tähän mennessä, ei ikäviä ajatuksia talven vaaroista ole tullut mieleen. Siihen on selkeä syy. Nimittäin ilmalämpöpumppu. Monta vuotta se on mielessä pyörinyt, mutta nyt se pyörii tuvassa. Viime talven, ensimmäisen varsinaisen pakkastalven jälkeen täällä, päätin, että nyt se on hankittava. Kesän aikana kyselin kokemuksia ystäviltä ja kylänmiehiltä, mutta melkein olin taas luistaa ratkaisusta. Sitten rohkaistuin. Yksi firma ei ole vieläkään vastannut sähköposteihini, mutta onneksi toisessa oli hyvä meininki. Tipitek, suosittelen, nimikin on mukava yrityksellä. Pumppu on pyörinyt täällä toista kuukautta, ja olen tosi tyytyväinen ja onnellinen. Sisäreviiri on laajentunut keittiöllä, joka nyt on lämmin. Tähän asti väliovi kamariin on pysynyt tiukasti kiinni, kun ilmat ovat viilentyneet. Valoa ja tilaa on paljon enemmä kuin ennen. Kun vielä nuohooja Johan G. kävi putsaamassa hormit ja Vianorin miehet vaihtoivat auton suvikumit talvitassuihin,  pyörähtelen täällä nyt onnellinen virne kasvoilla, hilpeitä lauluja laulahdellen, ehtoisana emäntänä.

 

                                         

                      Pumppu ulkoa

                                           

                               Pumppu sisältä. Mukana sohva ja kissa.

                                                   

                               Pumppu edelleen ulkoa, mutta kotelon suojassa.

    Sisällä onkin ollut niin mukavaa, että ulkotyöt ovat pahasti kesken. Illalla suunnittelen, mitä voisin seuraavana päivänä tehdä. Seuraava päivä tuppaa kuitenkin kulumaan sohvalla lojuen, kissaa silitellen ja torkkuen. 

    Eilisiltana Turussa järjestettiin putkiremontin infotilaisuus. Väkeä oli ammattikoulun auditorion täydeltä. Toivon olevani väärässä, mutta muistini mukaan parissa vuodessa kustannusarvio on noussut valtavasti. Koronan takia, ilmeisesti, projekti on siirtynyt jo yli vuodella. 

    Aivan odotetusti esille tuli myös iso A. Asbesti. Sen takia kellarin varastotilan kanakopit ja kylmävarastot puretaan. Sitä ennen tilat pitää tyhjentää. Tämä tieto sai aikaan illan ainoan naurunremakan. Mutta sepä ei ollut iloista naurua, mistä minä pidän. Minulla suurin yksittäinen parseeli varastossa on kylpyamme. Sitten siellä on pikku kaappeja, joista en ole halunnut luopua, vanhempien jäämistöä. Sekä miljoona viisisataa pienempää asiaa. Vaatehuone, jonka kautta uudet putket tuodaan sisään, on täynnä kirjoja.

    Ikäviä juttuja nuo kaupunkiasiat. Ei siellä kannattaisi edes käydä. Onneksi saamme Inkun kanssa sulkea silmämme ja kääntää kylkeämme täällä maalaissohvalla. Kaipa ne asiat jotenkin järjestyvät, aikanaan.

                                           

                      Semisti ärtynyt kissa. Ei aina jaksa olla mallina.

    

 

    

TRUE CRIME

       

                                                       

 

     15.9.2021

    Syyskuu on edennyt niin, että tänään on jo kolmannen kerran kansalaisopiston italiaa. Polttopuut ovat sisällä. Viimeiset heittelin sisään viikonvaihteessa. Sen jälkeen olenkin viihtynyt sisätiloissa ja tehnyt koepolttoja. Kyllä Akin toimittamat koivuklapit toimivat tänäkin vuonna erinomaisesti. Sanovat, että on vuodenaikaan nähden vilpoisaa. Niin onkin.

    Inkeri, kissani, joka on tämän blogin päähenkilö, viihtyy onneksi sisällä. Uni maistuu. Tähän päivään asti uni on päiväsaikaan maistunut vintissä, missä minä en ole häiritsemässä, ja ennen kaikkea naapuruston kissanroikaleet pysyvät sieltä poissa. Niiden kollinretaleiden kanssa on ollut kesän aikana kaikenlaista, mutta eipä siitä sen enempää. 

    Inkkua ovat punkit vaivanneet enemmän kuin ennen. Niitä ei ole ollut tänä kesänä ehkä yhtä paljon kuin ennen, mutta puremat ovat tulehtuneet aika pahasti. Iho on puremapaikasta turvonnut karvattomaksi palloksi, mikä ei ole ollut kivaa katseltavaa. Onneksi kissulin arvet ovat parantuneet aika nopeasti.

    Eilen törmäsin taas ihan itse NIMBY-ilmiöön. Minähän olen kiivas luonnonsuojelija, kunhan ei oteta lukuun hiiriä ja rottia, punkkeja ja kissaa pureskelevia kettuja ja käärmeitä.  Eikä supikoiria. Eikä kauriita. Eikä peuroja. Eikä mäyriä. Nämäkin otukset saavat mellastaa ihan niin paljon kuin haluavat, kunhan pysyvät poissa minun takapihaltani. Okei: Meidän takapihaltamme.

 

                                                 

    Valtaisa oli kauhuni, kun huomasin, että vähän lintujen ruokintapaikasta ylöspäin eli aivan ikkunan alla, oli yön aikana suoritettu merkittäviä kaivuutoimenpiteitä. Jonkun aikaa siinä pällisteltyäni  huomasin, että joku oli löytänyt maan alla olevan mehiläispesän ja päättänyt syödä hunajat pois omaan suuhunsa. Kennonriekaleita oli levitelty ympäriinsä, ja mehiläiset lentelivät ympärillä hämmentyneinä. 

    Tämmöinen tapahtuma on rikos luontoa vastaan. Syksy on jo pitkällä, ja mehiläisparkojen talvivarastot sekä arvattavasti osa toukista ja munista on rikollisen suussa. Tuskinpa ahkerat mehiläisetkään pystyvät korjaamaan enää vaurioita.

 

                                      

                (Nyt tämä näyttää aika erikoiselta. Kysymys ei ole uhrilahjasta, vaan hätänälkään vein mehiläisille ensin sokeria. Sitten ryntäsin kauppaan ja toin sieltä hunajaa, vaahterasiirappia, nektariineja ja luumuja.)

    Käännyin välittömästi Facebookin puoleen, mistä tiesin saavani vastauksen ongelmaan. Päädyttiin siihen, että rikollinen on mäyrä. Myöhemmin iltapäivällä huomasin, että tuvan toisella puolella mummin entisessä ruusupenkissä, on myös juuri kaivettu kuoppa, joskin aika pieni. Sen takaa vie kuoppa torpan alle. Supikoira?

    Inkeri, joka on itseäni parempi asiantuntija eläinkunnan asioissa, on käyttäytynyt sangen varovaisesti. Koko yön ja aamun se on pysytellyt sisällä, mikä on aika erikoista. Nyt vasta se tähyilee ympäristöä ulosmenoaikeissa. 

 

    2.11.2021

    Aikaa on vierähtänyt, mutta tämä juttu jäi kesken, niin kuin moni muukin asia nykyään tuppaa jäämään. Tänään kävin kuitenkin katsomassa, löytyisikö tontin kulmalta vielä kolmaskin mustatorvisienisato. Ei löytynyt.

    Tutustuin kuitenkin uuteen onkaloon tontilla, ja kuvasin sen. Eipä ollut viitteitä asujasta.

                                      

             Aika pitkälle vei uusi onkalo. Ties miten pitkälle johtaakaan. En mahtunut ryömimään sisälle. Toivottavasti tämä vuokralainen on sopuisa luonteeltaan.

                                                             

                     Ja tässä vielä akka ja kissa. Kumpikin mielipuuhassaan. Kapeallekin sohvalle mahtuu, kun välit ovat mainiot.