Powered By Blogger

tiistai 2. marraskuuta 2021

TRUE CRIME

       

                                                       

 


     15.9.2021

    Syyskuu on edennyt niin, että tänään on jo kolmannen kerran kansalaisopiston italiaa. Polttopuut ovat sisällä. Viimeiset heittelin sisään viikonvaihteessa. Sen jälkeen olenkin viihtynyt sisätiloissa ja tehnyt koepolttoja. Kyllä Akin toimittamat koivuklapit toimivat tänäkin vuonna erinomaisesti. Sanovat, että on vuodenaikaan nähden vilpoisaa. Niin onkin.

    Inkeri, kissani, joka on tämän blogin päähenkilö, viihtyy onneksi sisällä. Uni maistuu. Tähän päivään asti uni on päiväsaikaan maistunut vintissä, missä minä en ole häiritsemässä, ja ennen kaikkea naapuruston kissanroikaleet pysyvät sieltä poissa. Niiden kollinretaleiden kanssa on ollut kesän aikana kaikenlaista, mutta eipä siitä sen enempää. 

    Inkkua ovat punkit vaivanneet enemmän kuin ennen. Niitä ei ole ollut tänä kesänä ehkä yhtä paljon kuin ennen, mutta puremat ovat tulehtuneet aika pahasti. Iho on puremapaikasta turvonnut karvattomaksi palloksi, mikä ei ole ollut kivaa katseltavaa. Onneksi kissulin arvet ovat parantuneet aika nopeasti.

    Eilen törmäsin taas ihan itse NIMBY-ilmiöön. Minähän olen kiivas luonnonsuojelija, kunhan ei oteta lukuun hiiriä ja rottia, punkkeja ja kissaa pureskelevia kettuja ja käärmeitä.  Eikä supikoiria. Eikä kauriita. Eikä peuroja. Eikä mäyriä. Nämäkin otukset saavat mellastaa ihan niin paljon kuin haluavat, kunhan pysyvät poissa minun takapihaltani. Okei: Meidän takapihaltamme.

 

                                                 



    Valtaisa oli kauhuni, kun huomasin, että vähän lintujen ruokintapaikasta ylöspäin eli aivan ikkunan alla, oli yön aikana suoritettu merkittäviä kaivuutoimenpiteitä. Jonkun aikaa siinä pällisteltyäni  huomasin, että joku oli löytänyt maan alla olevan mehiläispesän ja päättänyt syödä hunajat pois omaan suuhunsa. Kennonriekaleita oli levitelty ympäriinsä, ja mehiläiset lentelivät ympärillä hämmentyneinä. 

    Tämmöinen tapahtuma on rikos luontoa vastaan. Syksy on jo pitkällä, ja mehiläisparkojen talvivarastot sekä arvattavasti osa toukista ja munista on rikollisen suussa. Tuskinpa ahkerat mehiläisetkään pystyvät korjaamaan enää vaurioita.

 

                                      


                (Nyt tämä näyttää aika erikoiselta. Kysymys ei ole uhrilahjasta, vaan hätänälkään vein mehiläisille ensin sokeria. Sitten ryntäsin kauppaan ja toin sieltä hunajaa, vaahterasiirappia, nektariineja ja luumuja.)


    Käännyin välittömästi Facebookin puoleen, mistä tiesin saavani vastauksen ongelmaan. Päädyttiin siihen, että rikollinen on mäyrä. Myöhemmin iltapäivällä huomasin, että tuvan toisella puolella mummin entisessä ruusupenkissä, on myös juuri kaivettu kuoppa, joskin aika pieni. Sen takaa vie kuoppa torpan alle. Supikoira?

    Inkeri, joka on itseäni parempi asiantuntija eläinkunnan asioissa, on käyttäytynyt sangen varovaisesti. Koko yön ja aamun se on pysytellyt sisällä, mikä on aika erikoista. Nyt vasta se tähyilee ympäristöä ulosmenoaikeissa. 

 

    2.11.2021

    Aikaa on vierähtänyt, mutta tämä juttu jäi kesken, niin kuin moni muukin asia nykyään tuppaa jäämään. Tänään kävin kuitenkin katsomassa, löytyisikö tontin kulmalta vielä kolmaskin mustatorvisienisato. Ei löytynyt.

    Tutustuin kuitenkin uuteen onkaloon tontilla, ja kuvasin sen. Eipä ollut viitteitä asujasta.


                                      


            
Aika pitkälle vei uusi onkalo. Ties miten pitkälle johtaakaan. En mahtunut ryömimään sisälle. Toivottavasti tämä vuokralainen on sopuisa luonteeltaan.


                                                             


                     Ja tässä vielä akka ja kissa. Kumpikin mielipuuhassaan. Kapeallekin sohvalle mahtuu, kun välit ovat mainiot.

                                                           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti