Talven mukana saattaa tulla yhtä ja toista, härmiöitä ja mörrinkäisiä tietysti, mutta myös lunta, pakkasta ja tuulta. Mörrinkäisiä vastaan minulla on heittää ykkösnyrkkini Inkeri. Inkku treenaa kaiken aikaa tuolla linnan, anteeksi mäkituvan, pihalla, sapelit kalahtelevat, ja harjoitusvastustajat raahautuvat Synkmetsään nuolemaan haavojaan.
Minä olen yrittänyt tiivistää niitä rakoja, joista härmiöt, viimat ym. saattavat tunkea sisälle tupaan. Pitkin kesää olen melskannut kovasti ikkunaremontista. Liitän tähän pari kuvaa, jotka kertovat haasteista, joita vielä on jäljellä. Olen pikku hiljaa yrittänyt tukkia rakoja, ja liimapaperi on ollut kovassa käytössä.
Lasimestareilla on mielenkiintoisia ominaisuuksia. Yksi merkittävimmistä on kyky muuttua näkymättömäksi. Näin on tehnyt paikallinen lasimestari. Niinpä yksi ikkuna jäi aika lailla ruokottoman näköiseksi. Malmilla työskentelevä kampaaja on jäänyt ilman neljättä peiliä (olin siellä keskustelemassa, kuontalon hoidattamisen ohella). Kampaaja oli nähnyt lasimestarin paikallisessa S-Marketissa, kun tämä oli hetkeksi materialisoitunut, mutta oli mies luikahtanut välittömästi hyllyjen väliin.
Mutta jäädään odottamaan kevättä, ehkä se tuo myös lasimestarin.
Ystävät lahjoittivat minulle 10 senttiä paksua styroksia. Ystävä kävi asentamassa ne paikoilleen takakamariin, jonka pahimmassa nurkassa viime talvena saattoi olla -4 astetta. Kamarissa on toisella ikkunaseinällä 3 sentin vahvuista foamia. Takakamarissa pysyy lämpö nyt aivan olennaisesti paremmin kuin ennen. Emme silti toivo talvelta hirmuisia pakkasia.
Tässä ovat foam ja kovalevyt paikalla.
Nyt keittiön hellalla on lämpiämässä isoja vesikattiloita. Aikomukseni on tempaista yksi Tefal-pesupäivä. Tefalhan on se pieni mutta ärhäkkä pulsaattoripesukone, joka asuu vajassa. Jotta totuus ei unohtuisi, kerron, että eilen hain kaksi valtavaa kassillista puhtaaksi pestyä pyykkiä Turusta sikäläiseltä ystävältä, joka sattuu olemaan myös sukulainen. Nyt en pese mitään liinavaatteita enkä parempia vaatteita, vaan semmoista ainesta, jota ei oikein hienompaan pesukoneeseen voi panna.
Parhaillaan radiossa on menossa Kalle Haatasen keskusteluohjelma, jossa puhutaan yksinäisyydestä. Siellä on jututettavana sosiaalipolitiikan professori. Tämän jutun tarkoituksena on taas yrittää kertoa, että me emme Inkun kanssa pystyisi elelemään täällä ylhäisessä yksinäisyydessämme, elleivät ystävät ja sukulaiset auttaisi nurkumatta.
Mitenkä me kaiken tämän hyvän pystymme panemaan kiertämään? Sitähän voisi talvipäivinä pohtia.