Veikko Huovinen kirjoitti aikoinaan Hamsterit, ihanan kirjan, jossa varaudutaan talveen asianmukaisesti. Kellari täyttyy, tikkurit odottavat olemassaolonsa täyttymystä, polttopuuta on metreittäin ja kaiken lisäksi kellarin hyllyllä on pieni kokoelma kauniinvärisiä ja hyväntuoksuisia juomia, joita voi vastuullisesti siemailla, kun pakkanen paukkuu nurkissa tai talvimyrsky kolisuttelee ovia ja kinostaa lumet oven eteen. Mitään hätää ei ihmislapsella ole, koska hän on varautunut talven tuloon. Hänessä elää toiveikas talvimieli.
Akalla ja kissallakin on syytä olla toiveikas talvimieli. Muuten meidän ei kannattaisi täällä mäkituvassa asuakaan. Voisimme elää mukavasti sisäkissana ja sisäakkana sisävessan kanssa. Tässä pitää heti korjata sen verran, että Inkerillähän on sisävessa täälläkin. Ei pidä akan heittäytyä liikaa maalailemaan, vaikka mieli tekisikin.
Asiaan.
Kaikki ei aina mene niin kuin voisi olettaa täällä suomenruotsalaisessa ympäristössä. Näihin aikoihin, joka syksy, lempeä talvenodottelu (ja lempeän talven odottelu) on ikävästi pätkinyt. Mieleeni on hiipinyt ankeuttavia ajatuksia. Mitä jos koipi katkeaa? Vuosi sitten minun oli kysyttävä hyvältä ystäväpariskunnalta, ottaisivatko he Inkun hoitoon, jos minä joutuisin sairaalaan sen pahuksen koronan takia. Kun he lupasivat, kiitos vielä kerran siitä, mieleni rauhoittui ottamaan talven vastaan. Aina on ollut inha ajatus jossain takaraivossa kolkuttamassa: Mitä jos? Entä jos? Vaja on täynnä puita, mutta jos...
Tänä syksynä, ainakaan tähän mennessä, ei ikäviä ajatuksia talven vaaroista ole tullut mieleen. Siihen on selkeä syy. Nimittäin ilmalämpöpumppu. Monta vuotta se on mielessä pyörinyt, mutta nyt se pyörii tuvassa. Viime talven, ensimmäisen varsinaisen pakkastalven jälkeen täällä, päätin, että nyt se on hankittava. Kesän aikana kyselin kokemuksia ystäviltä ja kylänmiehiltä, mutta melkein olin taas luistaa ratkaisusta. Sitten rohkaistuin. Yksi firma ei ole vieläkään vastannut sähköposteihini, mutta onneksi toisessa oli hyvä meininki. Tipitek, suosittelen, nimikin on mukava yrityksellä. Pumppu on pyörinyt täällä toista kuukautta, ja olen tosi tyytyväinen ja onnellinen. Sisäreviiri on laajentunut keittiöllä, joka nyt on lämmin. Tähän asti väliovi kamariin on pysynyt tiukasti kiinni, kun ilmat ovat viilentyneet. Valoa ja tilaa on paljon enemmä kuin ennen. Kun vielä nuohooja Johan G. kävi putsaamassa hormit ja Vianorin miehet vaihtoivat auton suvikumit talvitassuihin, pyörähtelen täällä nyt onnellinen virne kasvoilla, hilpeitä lauluja laulahdellen, ehtoisana emäntänä.
Pumppu ulkoa
Pumppu sisältä. Mukana sohva ja kissa.
Pumppu edelleen ulkoa, mutta kotelon suojassa.
Sisällä onkin ollut niin mukavaa, että ulkotyöt ovat pahasti kesken. Illalla suunnittelen, mitä voisin seuraavana päivänä tehdä. Seuraava päivä tuppaa kuitenkin kulumaan sohvalla lojuen, kissaa silitellen ja torkkuen.
Eilisiltana Turussa järjestettiin putkiremontin infotilaisuus. Väkeä oli ammattikoulun auditorion täydeltä. Toivon olevani väärässä, mutta muistini mukaan parissa vuodessa kustannusarvio on noussut valtavasti. Koronan takia, ilmeisesti, projekti on siirtynyt jo yli vuodella.
Aivan odotetusti esille tuli myös iso A. Asbesti. Sen takia kellarin varastotilan kanakopit ja kylmävarastot puretaan. Sitä ennen tilat pitää tyhjentää. Tämä tieto sai aikaan illan ainoan naurunremakan. Mutta sepä ei ollut iloista naurua, mistä minä pidän. Minulla suurin yksittäinen parseeli varastossa on kylpyamme. Sitten siellä on pikku kaappeja, joista en ole halunnut luopua, vanhempien jäämistöä. Sekä miljoona viisisataa pienempää asiaa. Vaatehuone, jonka kautta uudet putket tuodaan sisään, on täynnä kirjoja.
Ikäviä juttuja nuo kaupunkiasiat. Ei siellä kannattaisi edes käydä. Onneksi saamme Inkun kanssa sulkea silmämme ja kääntää kylkeämme täällä maalaissohvalla. Kaipa ne asiat jotenkin järjestyvät, aikanaan.
Semisti ärtynyt kissa. Ei aina jaksa olla mallina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti