Rakas kissani Inkeri ilmineerautui (vähän muokattu pernjänkielinen sana) keittiöön ja naukaisi vaativasti. Olen lepsuudessani ruvennut antamaan sille silloin tällöin saunapalvikinkkua. Puhelin siinä kissalle, että katsotaanpa tätä vanhempaa kinkkua ja ohoh, viimeinen käyttöpäivä 16.12. Taitaa olla jo vähän väkevän makuista. VÄKEVÄN makuista! Vuosikymmeniin en ole muistanut enkä varmaan koskaan käyttänyt sanaa tässä merkityksessä. Jostain se nyt vaan tuli mieleen, ajalta ennen jääkaappia. Äitini eufemismi. Mikään ruoka ei koskaan maistunut pahalta edes vanhentuneena ja hapantuneena, vaan tällainen korrastunut (!) tuote maistui väkevältä.
En lähettänyt ainoatakaan joulukorttia. En päättänyt, etten lähetä. Lykkäsin sitä vain päivästä toiseen, kunnes oli liian myöhästä. Kiitos kaikista saamistani korteista. Puolustuksekseni kerron, että olen kyllä ajatellut kaikkia niitä, joille olisin kortin lähettänyt. Ajatellut ja lämmöllä muistanut.
Perjantaina tänne tuli tonttu Tarmokas. Hän organisoi ja toteutti joulusiivouksen tuossa tuokiossa. Kun tonttu Sanavalmis tuli hakemaan Tarmokasta eilen pos, hän totesi, että täällähän näyttää ihan ihmismäiselta. Joulu voi siis tulla! Kiitos, rrrakas tonttu Tarmokas!
Nyt eletään sunnuntain eli aatonaaton puoltapäivää. Kinkku ja joulukala odottavat vielä K-Supermarket Reimarissa. Tai: toivon että odottavat. Mikäli ne ovat jo muuttaneet kaikki uusiin koteihin, meidät Inkerin kanssa ottaa ohraleipä. Toivotaan parasta. Onhan tässä vielä aikaa.
Oikein leppoisaa joulua kaikille ystävillemme. Otetaan rennosti, muistetaan toisiamme, niin lähellä kuin kaukomailla olevia, niin eläviä kuin tuonilmaisiin lähteneitä rakkaitamme. Syödään mitä satumme saamaan. Mennään saunaan, jos se saadaan lämpimäksi pakkasessa.
Talvipäivänseisaus on jo takana. Nyt eteenpäin, kohti valoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti