Powered By Blogger

tiistai 11. syyskuuta 2018

Peura







Meidän ulkovalot ovat toimineet liiketunnistimella ja hämäräkytkimellä tai jotain sellaista. Viime keväänä systeemi petti. Kesällä ei ollut niin väliä, mutta kun syksy saa, saa myös pimeys aina vaan aiemmin ja aiemmin. Tokmannilta saa halvalla led-valonheittimiä. Arvelin, että sähkärin paikalletulo voipi maksaa enemmän kuin pari lediä, ja nyt meillä on ledi - ei jedi - sekä täällä ylämökin kulmalla että alamökin kulmalla. Ja tiedättekös! Ne valonheittimet ovat todella valonheittimiä. Sellaiset voisi kuvitella vaikkapa vankileiri Golditzin vartiotorneihin. Jotka nykyään toivottavasti ovat kaatuneet.




Inkku herättää systeemin toimimaan kevyesti. Eilisiltana aloin seurata valojen leimahtelua. Takakamariin alamökin valo näkyy selvästi. En saanut unta, ja seurasin tätä valoleikkiä ihmetellen, mitä porukkaa tontilla mahtaa kulkea.


Ohoh, kun lipsahti väriä liikaa.

Aamulla Inkku olisi halunnut ulos viideltä, mutta en päästänyt, koska sillä ei minun ymmärtääkseni ole mitään tekemistä sysipimeässä yössä. Kuudelta hellyin ja menin itsekin ulos. Ylälamppu paloi, mutta siinä valokiilassa istui Inkku. Mutta kas kummaa: myös alalamppu paloi. Yritin kuikuilla, näkyisikö ketään kaksi- tai nelijalkaista. Sitten se valo sammui, mutta muutaman hetken kuluttua välähti uudelleen palamaan. Outoa tunnelmaa säesti voimallisena taustamusiikkina ukkonen, joka riehui jossain eteläisellä  merellä. Kahdeksan maissa ukkonen tuli ihan kohdalle, mutta ei siitä sen enempää.




Äsken kävin keittiössä ja vilkaisin ikkunasta ulos. Pikkuinen peurapukki makoili ikkunan alla omenapuun katveessa. Hämmästyin aika lailla. Ensinnäkin: en ole koskaan nähnyt rentoutuvaa peuraa ja toiseksi: miten ihmeessä peura rentoili keittiön ikkunan alla, kun sen kotimetsä on ihan toisella puolella tupaa?




Suuri sääli täytti sydämeni. Ilmeisesti asentamamme valot ovat nyt säkähdyttäneet pikku peuraliinin, eikä se uskalla kulkea entisiä polkujaan. Ennen vanhaan Loimaalla asuessani uhosin, että ainoa hyvä peura on kuollut peura, siellä kun niitä liikkuu laumoittain tiellä. Mutta nyt todella liikutus valtasi lampaansydämeni (lainaus Waltarilta). Hiirenhiljaa otin kuvia pesemättömien akkunoiden läpi ja päästin Inkun ulos toiselta puolelta mäkitupaa, ettemme olisi häirinneet peuran lepoa. Enkä siis suinkaan rynnännyt ulos kattilankansia kalistellen ja huutaa huikaten karkoittaakseni kirotun peuran salaattimailtani.

Mutta mitä minä teen noille valoille? (Peura lepäilee paikoillaan edelleen, enkä minä uskalla panna edes perunakattilaa hellalle, etten häiritsisi sen päivälepoa.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti