Ensilumi tuli taas. Saattaisi olla paikallaan ruveta julkaisemaan viime syksyn blogijuttuja uudestaan. Samat asiat tuntuvat toistuvan syksystä toiseen. Puhumattakaan muista vuodenajoista.
Siis:
- puita kannettu
- lämmitetty
- hämmästelty ikkunoista viuhuvaa vetoa
- vaihdettu pitkiin kalsareihin ja kaksiin sukkiin
- putsattu auto lumesta
- kahdeksasta lähtien päästetty kissa ulos, kissa sisään, kissa ulos, kissa sisään, kissa ulos...
Yksi ero on viime syksyyn. Nyt en hermoile perunoiden takia, kuinka ne siellä lumivaipan alla pärjäävät. Kuokin ne nimittäin eilen ylös. Vuosi sitten perunat kärsivät vaieten viikon pakkasjakson maassa, mutta nyt siis on toisin, paremmin tietenkin. Pyhiä perunoitahan niistä oli suurin osa, 2/3 muovikasseista, joita on kolme, mutta sellainen näppituntuma tuli, että nyt on tapahtunut jonkinlainen mutaatio, tai miten sen nyt sanoisi. Nikulan Oskarin perunoita on mielestäni selvästi enemmän kuin Mattilan Oskarin perunoita. Tässä viittaan aiempiin perunajuttuihini. Kummankin Oskarin perunat ovat yhtä pahanmakuisia ja vetisenniljakkaita, mutta kun niitä on täällä viljelty vuodesta 1963, niin mikä minä olen ikiaikaisia viljelysuunnitelmia muuttamaan. Toissa keväänä ostin Honkkarista viisi kiloa uutta siemenperunaa. Lajia en muista. Nämä uudet "perunat" ovat rakenteeltaan hyviä, maistuvat hyviltä, ja satokin on hyvä toistaiseksi. Perunoiksi niitä ei oikein sovi laskea, kun ei niitä ole ennenkään ollut.
Kissa siis juoksee edestakaisin sisään ja ulos. Ja kun kissa juoksee, juoksee akkakin. Miten tuo katinpäköpää voi olla niin...hmm... ajattelematon. Kun ensilumi tulee, se on kuin pikkukakara, ulos täytyy päästä. Sitten kun tassut kastuvat, pahimmassa tapauksessa häntäkin, tullaan mielenosoituksellisen lujaa naukuen ja juosten sisään. Kun tassut (ja häntä) ovat kuivat, niin taas vaaditaan ulospääsyä. Ja uudelleen. Ja uudelleen.
Lintujen ruokintakauden olen aloittanut. Monenkirjava tiaisparvi ahmii auringonkukansiemeniä kupuunsa. On siellä pikkuvarpusiakin ja mustarastas. Olisikohan sama, joka sinnitteli ilonamme koko viime talven. Käsittämättömän nälkäisiä linnut ovat. Olisi sittenkin pitänyt allekirjoittaa Kimmo Kiljusen kansalaisaloite taitetun indeksin karkoittamisesta eläkkeiden korotusten laskemisessa. Linnut eivät taitetusta indeksistä tiedä mitään ja todennäköisesti syövät meidät tänä talvena köyhiksi.
Yksi kohta tuosta alun ensilumi-talventulolistasta puuttui. Kumma kyllä se tuli mieleen hakiessani vettä kaivosta. Vettä on nyt kolme ämpärillistä keittiössä, eikä yksikään ole Inkun juomaämpäri. Eikös ole niin, että kun ei sano jotakin ääneen eikä kirjoitakaan, koko asiaa ei ole olemassakaan. En siis liitä listaan sitä viimeistä kohtaa. Että kaivon pumppu on jäässä. Sellaista mahdollisuutta ei ole. Ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti