Mantereen puolella on kuuleman mukaan ollut aamulla 14 astetta pakkasta. Meillä oli 8, kun ehätin katsomaan. Nyt on jotain 4:n paikkeilla. Ilma lämpenee nopeasti. Meren pinnalla on lasinkirkas yksiöinen jää. Onneksi en ole luistelusta innostunut. Tuollainen jää voisi houkutella vastustamattomasti. Inkulla on jäänaskalit luonnostaan. Minulla ei ole, mutta on sentään painoa jonkin verran enemmän kuin Inkulla.
Viime kerralla tavatessamme leivoin leipää lintusille. Nyt se on hävinnyt melkein kokonaan, niin kuin kuvasta näkyy. Sitä ovat jyystäneet huomattavasti jykevämmät etuhampaat kuin sinitiaisilla ja muilla semmoisilla on. Toisin sanoen orava tai mistä minä tiedän, kuinka monta niitä on, on ollut asialla. Orava on ollut huolimaton ja murustellut melko lailla. Niinpä maassakin on paljon syötävää. Mustarastas aterioi siinä. Onneksi ei ole näkynyt mitään nelijalkaista nälkäistä väkeä. Enkä tarkoita nyt Inkkua enkä peuroja.
Eteisessä haisee siideriltä, sanovat. Kannoin eilen sisälle perunat, juurekset ja melkoisen määrän omenia. Tosin eteisen lattialla on edelleen kaksi astetta lämmintä, mutta parempi varoa kuin katua. Olen koko syksyn aamuisin silpunnut hiutaleiden ja veden joukkoon pari omenaa. Sitten mikroon ja nauttimaan kauraomenapuuroa. Siis puurolautanen menee mikroon, ja minä nautin sen sisältämän annoksen keittiön pöydän ääressä. En ole viitsinyt kuoria omenoita, eikä tuo ole mitään haitannut. Eilen sen siiderinhajun motivoimana keitin viiden litran kattilallisen omenahilloa. Ensimmäistä kertaa jätin omenat kuorimatta. Tuleepahan enemmän kuitua. Mahdollisesti keitän vielä toisenkin satsin, mutta siihen en lisää sokeria.
Olen antanut sen verran periksi, että keittiössä on nyt koko ajan sähköpatteri päällä. Hellalla keittiötä on vaikea pitää lämpimänä näillä keleillä. Olen ehtinyt jo monta kertaa katua pihiyttä, joka valtasi minut viime remontissa. Keittiöön olisi ehdottomasti pitänyt hankkia varaava liesi. Minähän olen siinä(kin) mielessä yksinkertainen, että uskon kaiken, mitä minulle sanotaan. Uskoin senkin, mitä tuon pikkulieden lämmitysominaisuuksista sanottiin myyjän nettisivuilla. Olisi pitänyt uhrata pari tonnia lisää, mutta nyt on myöhäistä vaikeroida. Muuten lämpö on pysynyt hyvin, ikivanhat uunit pitävät kyllä kamarit lämpiminä. Tällainen pakkanen ei ole mitään. Mutta annas olla, kun tuuli käy meidän ylitsemme. Se on ikävä vieras.
Omenanhillo ja Inkun turkki ovat väriltään aika lähellä toisiaan.
Mitäs tässä vielä. Inkeri kronklaa taas ruoasta, mikä on normaali vallitseva tilanne. Matolääkityksen siis annoin, mutta yhä edelleen, joskin harvoin, se laahaa takapuoltaan. Tästä toiminnasta eräs kommentaattori käytti vuosi sitten hauskaa sanontaa, jota en ole ennen enkä jälkeen kuullut: vetää luukelkkaa! Nyt tarkkailen epäluuloisena elikon pyllyä, sillä pelkään anaalirauhasen tulehdusta. Sitä pelkään, koska Inksua ei saa helposti kuljetuskoppaan muulloin kuin kyyn myrkyn tainnuttamana.
Aurinko nousi tänäkin aamuna, mutta vasta, kun se oli ehättänyt Stenbackan mäen länsipuolelle ja oli ihan tien päällä. Siis sukkelast kulmast paistoi, olisi äitini sanonut. Sukkelaa on sekin, että kauan ei enää päivä lyhene. Ja koskas se Tuomaan päivä onkaan? Sitä ennen tulee Lucia. Ennen muinoin ajateltiin, että juuri Lucian päivänä on vuoden lyhyin päivä. Maria Lang on sijoittanut Lucian-päivään yhden dekkarinsakin, kuinkas muuten.
Käväisin ulkona ottamassa kuvan pureskellusta linnunleivästä, kun havahduin. Jossain kohisi ja huokui. Tuuli oli nousemassa; pihapuiden oksat olivat vielä liikumatta, mutta metsässä oli jotakin tapahtumassa. Upea ääni. Dramaattinen. Olisi sopinut johonkin näytöskappaleeseen ennakoimaan muutosta. Mitäköhän se meille ennakoi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti