Söin juuri aamupalaksi paistettua riisipuuroa, joka on herkkujen herkku. Voi ja kuumuus kehittävät puuron pintaan ihanan rapean kuoren, ja kun siihen lisää sokeria ja kanelia, niin oj då. Ja totta puhuakseni sivalsin puuron päälle vielä voita. Kerran tai kaksi kertaa vuodessa voi niin tehdä. Isäni kutsui riisipuuroa tonttupuuroksi. Hän oli muutenkin perheen tonttuasiantuntija. Yksi varhaisimmista muistoistani on, kun isä kertoi, missä saunatonttu asuu Wuorelan saunassa. Wuorela sijaitsee Turun Portsassa.
Eilen mantelin puurosta kauhaisi itselleen eräs miespuolinen sukulaiseni. Onnea vaan hänelle. Äiti kätki aikoinaan joulupuuroon aina mantelin. Isosiskoni oli kerran jonkin verran opportunisti, tai miten sen nyt ilmaisisi. Hän ainakin halusi varmistaa itselleen mantelin ja tulevan vuoden onnen heittämällä salaa puuropataan kourallisen manteleita. Valitettavasti hän ei huomannut, että mantelit olisi pitänyt kaltata. Toisaalta ruskeat mötikät oli helppo kerätä omalle lautaselle valkeasta puurosta. Siskoni sai epäilemättä onnekkaan tulevan vuoden.
Ehkä viime jouluna kuuntelin radiosta vanhan haastatteluohjelman. Siinä kunnioitettavaan ikään ehtinyttä emäntää jututettiin ennenvanhaisesta joulunvietosta. Tämä äiti oli saattanut maailmaan hurjan määrän lapsia, viisitoista tai olisiko ollut jopa enemmän. Niilo Ihamäki, tai kuka haastattelija olikin, kyseli suurperheen jouluruoista. Emäntä kertoi, että otettiin esille talon suurin kattila ja keitettiin se täyteen puuroa. Sitten puuro syötiin. Haastattelija myötäili emäntää, mutta muistutti sitten, että niistä jouluruoista piti kertoa. Emäntä toisti rauhallisesti, että jouluna syötiin puuroa. Haastattelija alkoi käydä epätoivoiseksi, kun haastateltavasta ei enempää herunut. Mutta emäntä oli selväsanainen ja rauhallinen ja jäi kyllä ainakin minun muistiini.
Akan ja kissan joulu sujui upeasti. Vietettiin juhlaa suvun kesken. Saunan löylyt olivat oikein makeat. Tuuli oli illalla tyyntynyt, ja kun maa oli musta, oli tähtitaivas uskomattoman kaunis. Ruoat olivat onnistuneet. Perunalaatikossa, joka on minun bravuurini, oli tosin liian vähän suolaa. Siihen laatikkoon ei suin surminkaan lisätä siirappia, vaan imeltyminen pitää saada aikaan itsestään pitkän ajan kuluessa eli yli yön imellyttäen ja matalassa lämpötilassa paistaen. Joulukalana oli yli kaksikiloinen kirjolohi, josta saattoi jäädä vielä minulle lounas. Uutuutena oli punajuuri-sinihomejuusto-creme fraiche -paistos, joka oli todella hyvää. Ipa oli tehnyt ihanat piparkakku-tiramisut laseihin. Niiden päällä oli vielä pölysokerissa kieritellyt jäätyneet puolukat. Aah!
Pukkikin oli käynyt ja jättänyt lahjat vähän hajalleen, mutta parasta oli, että kerrankin oltiin monta tuntia yhdessä saman katon alla. Kellään ei ollut mitään asiaa minnekään muualle. Yksi ja toinen tosin hiipi pilkkopimeässä rantaan ihailemaan merta ja tähtiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti