Powered By Blogger

perjantai 17. helmikuuta 2017

Painonhallintaa ja emännänhallintaa





Tuolloin tällöin kirjoittelen jotakin kissastani Inkeristä, minkä satunnainenkin lukija on saattanut huomata. Kaikkia tosin eivät kissat kiinnosta. Tämä on vapaa maa, niin kuin tavataan sanoa. Voimme vapaasti valita kiinnostuksemme kohteen. Joku kiinnostuu vaikkapa urkumusiikista, mikä minun mielestäni on käsittämätöntä. Juuri äsken nappasin radion kiinni, kun Kare Eskola, joka muuten vaikuttaa sivistyneeltä mieheltä, luukutti täysillä urkuja ohjelmassaan. Minun mielestäni urkumusiikki on hirvittävää, suorastaan pelottavaa melskettä. Melua. Sielutonta sähellystä. Suljen radion ja välttelen urkukirkkoja ja pysyttelen näin suhteellisen tyytyväisenä elämääni. Kissani Inkeri hermostuu säkkipillin äänestä, ja suljen silloin välittömästi radion, vaikka minä kyllä kuuntelisin säkkipilliä ihan mielelläni. Sekin kohtaus Netflixin The Crown-sarjassa, jossa kruunusta luopunut Windsorin herttua soitti yksinään säkkipilliä maanpaossa Ranskassa. Kylmänsorttinen ja muutenkin kalamainen herttuatar oli silloin varmaan kiillottamassa juuveleitaan. Ei tukenut miestään, kun tämä olisi kaivannut lämmintä kättä ja semmoista. Minä en siitä akasta ole koskaan tykännyt. "Nainen ei voi koskaan olla liian rikas eikä liian laiha." No, hän pääsi historian lehdille. Minä en ole päässyt. En ole katkera. Windsorin herttuattaren oppien noudattamattomuus voi tietysti osaltaan selittää tätä unholaan jäämistä. 


                              Inkeri katselee the Crownia.

Tästä solahdankin liukkaasti kissani Inkerin painonhallintaohjelmaan. Joskus kesän korvilla päättelin, että Inkku on liian laiha. Rupesin ostamaan sille vain penturuokaa, joka sisältää paljon rasvaa ja on luullakseni muutenkin kovin maukasta. Inkeri alistui ruokavaliomuutokseen helponlaisesti. Mustin ja Mirrin laaturuoat se jätti yleensä syömättä, Friskies Junior sen sijaan maistui. 


                              Inkerin iltajumppaa

Joitakin viikkoja sitten päättelin, että nyt on aika palata aikuisen kissan ruokaan. Kissa näytti hyvinvoivalta ja pulskistuneeltakin. Päivät kuluivat, ja rupesin ihmettelemään, kun ruokakupit ovat täynnä aina vaan. En niinkään epäillyt mitään taikaa, jolla kissa täyttäisi kuppinsa säästääksen köyhän ja tukevan emäntänsä kukkaroa. Tarkkailin tilannetta ja totta se oli: Inksu boikotoi tarjoamaani ruokaa. Se söi päivittäin muutaman raksun, mutta siihen se sitten jäi. Joskus viime viikolla tai jotain huomasin järkytyksekseni, että rakas kissani Inkeri oli laihtunut entiselleen. Kauhu täytti minut. Olinko näännyttämässä elämäntoveriani nälkään? Näin sen katseessa tyyntä alistumista osaansa. Mitäpä Inkerillä siihen  olisi sanomista, jos sen syvästi rakastama emäntä halusi kiduttaa läheisintä ystäväänsä. 



Sydämeni räytyi katumuksesta. Toissapäivänä kiiruhdin kauppaan ja ostin Inkulle sen lempipenturuokaa. 
Kissa syö jälleen.  
Mäkituvassa kaikki hyvin.



                             Ihmettelen, miten Inkeri pystyy kiinnittämään langan kaapin seinämään.                                                                                                                                                                                                      
                  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti