perjantai 17. helmikuuta 2017

Painonhallintaa ja emännänhallintaa





Tuolloin tällöin kirjoittelen jotakin kissastani Inkeristä, minkä satunnainenkin lukija on saattanut huomata. Kaikkia tosin eivät kissat kiinnosta. Tämä on vapaa maa, niin kuin tavataan sanoa. Voimme vapaasti valita kiinnostuksemme kohteen. Joku kiinnostuu vaikkapa urkumusiikista, mikä minun mielestäni on käsittämätöntä. Juuri äsken nappasin radion kiinni, kun Kare Eskola, joka muuten vaikuttaa sivistyneeltä mieheltä, luukutti täysillä urkuja ohjelmassaan. Minun mielestäni urkumusiikki on hirvittävää, suorastaan pelottavaa melskettä. Melua. Sielutonta sähellystä. Suljen radion ja välttelen urkukirkkoja ja pysyttelen näin suhteellisen tyytyväisenä elämääni. Kissani Inkeri hermostuu säkkipillin äänestä, ja suljen silloin välittömästi radion, vaikka minä kyllä kuuntelisin säkkipilliä ihan mielelläni. Sekin kohtaus Netflixin The Crown-sarjassa, jossa kruunusta luopunut Windsorin herttua soitti yksinään säkkipilliä maanpaossa Ranskassa. Kylmänsorttinen ja muutenkin kalamainen herttuatar oli silloin varmaan kiillottamassa juuveleitaan. Ei tukenut miestään, kun tämä olisi kaivannut lämmintä kättä ja semmoista. Minä en siitä akasta ole koskaan tykännyt. "Nainen ei voi koskaan olla liian rikas eikä liian laiha." No, hän pääsi historian lehdille. Minä en ole päässyt. En ole katkera. Windsorin herttuattaren oppien noudattamattomuus voi tietysti osaltaan selittää tätä unholaan jäämistä. 


                              Inkeri katselee the Crownia.

Tästä solahdankin liukkaasti kissani Inkerin painonhallintaohjelmaan. Joskus kesän korvilla päättelin, että Inkku on liian laiha. Rupesin ostamaan sille vain penturuokaa, joka sisältää paljon rasvaa ja on luullakseni muutenkin kovin maukasta. Inkeri alistui ruokavaliomuutokseen helponlaisesti. Mustin ja Mirrin laaturuoat se jätti yleensä syömättä, Friskies Junior sen sijaan maistui. 


                              Inkerin iltajumppaa

Joitakin viikkoja sitten päättelin, että nyt on aika palata aikuisen kissan ruokaan. Kissa näytti hyvinvoivalta ja pulskistuneeltakin. Päivät kuluivat, ja rupesin ihmettelemään, kun ruokakupit ovat täynnä aina vaan. En niinkään epäillyt mitään taikaa, jolla kissa täyttäisi kuppinsa säästääksen köyhän ja tukevan emäntänsä kukkaroa. Tarkkailin tilannetta ja totta se oli: Inksu boikotoi tarjoamaani ruokaa. Se söi päivittäin muutaman raksun, mutta siihen se sitten jäi. Joskus viime viikolla tai jotain huomasin järkytyksekseni, että rakas kissani Inkeri oli laihtunut entiselleen. Kauhu täytti minut. Olinko näännyttämässä elämäntoveriani nälkään? Näin sen katseessa tyyntä alistumista osaansa. Mitäpä Inkerillä siihen  olisi sanomista, jos sen syvästi rakastama emäntä halusi kiduttaa läheisintä ystäväänsä. 



Sydämeni räytyi katumuksesta. Toissapäivänä kiiruhdin kauppaan ja ostin Inkulle sen lempipenturuokaa. 
Kissa syö jälleen.  
Mäkituvassa kaikki hyvin.



                             Ihmettelen, miten Inkeri pystyy kiinnittämään langan kaapin seinämään.                                                                                                                                                                                                      
                  

torstai 9. helmikuuta 2017

Sanontoja




Aamupäivällä juohduin muistelemaan, Facebookissa tietysti, erästä vanhaa turkulaista tai yleisvarsinaissuomalaista sanontaa. Kuulee sitä vieläkin, ja minäkin sitä käytän. "Totmaar tuli tämmöne pakane, loppusis ny äkki." Tai: "Kylmaar sää siit oles kuullu, et ens viikol ruppe sit fööntuuli ploosama."





Opiskeluaikoina, nuorena ja vireänä suomen kielen opiskelijana, minulle kerrottiin, että tuo "maar" juontaa juurensa kaukaisista katolisista ajoista. Neitsyt Maariaa kunnioitettiin toki vielä kauan uskonpuhdistuksen jälkeenkin. Nykyään ei taida moni osata Maariaa enää noihin sanontoihin yhdistää, mutta puhekieli säilyttää omansa kuin mannerjää.



Huomasin käyttäneeni tässä Maaria-muotoa Jumalanäidin nimestä. Niin me sanoimme minun lapsuudessani ja nuoruudessani. Maria on kirjallista hapatusta. Turkuun kuuluu ennen itsenäinen pitäjä Maaria ja Maarian kirkkokin täällä on. Hyvässä kaupungissamme on myös Maariankatu. Yhä itsenäisenä jatkaa Kaarina, joka on saanut nimensä suurmarttyyri Katariinan mukaan, mutta nyt eksyn aiheesta. Näistä sanonnoista piti kirjoittaa.



Äitini, perniöläinen alkujaan, saattoi sanoa: "Sen tiättä Jumal ja jumpru Eetla." Perniössä ollaan suomen ja ruotsin rajamailla. Joskus tosi myöhään minulle valkeni, että jumpru saattaa tarkoittaa sanaa jungfru. Eetla-neiti lienee ollut yleensä asioista perillä.
Äiti saattoi sanoa myös heiluvansa kuin paperinen pelman. En ole sitäkään kuullut kenenkään muun suusta. En ennen, kun istuin linja-autossa matkalla Perniön kirkolta Asemalle. Kyytiin tuli rouva, joka horjahti, kun kuljettaja kiihdytti varomattomasti. Silloin rouva sanoi, itselleenkin ehkä: "Heilun ku paperinen pelman." Katsoimme toisiamme merkitsevästi äidin kanssa.




Yleisemmässä käytössä tuntuu olevan myös "kaks kilttii kimmottelee, meijäm poik ja Jumal". Olen kuullut tämän siis toisestakin suusta. Kyseessä oli lääkärin vastaanottotiloissa odottelu. Rouva, joka tämän sanoi, mietti hieman vaikeana, että tästä sanonnasta Jumala voi tykätä pahaa. Kerroin hänelle valtuuksilla, joita minulla ei ole, että en usko Jumalan pahastuvan.




Muistan myös tällaisen, jonka kuulin vasta äidin myöhemmällä iällä, kun Altzheimer alkoi vähentää estoja: "Voi tuhanne helvet ku pul putos." Minua nauratti aina, kun tämän kuulin. Pullan putoaminen ja senpäivänen sadatteleminen eivät olleet oikein suhteessa. Vasta iällä, yli kuusikymppisenä tuli mieleen, että jospa pul ei olekaan pulla vaan pullo. Pullon putoamiseen verrattavaa onnettomuutta tuskin on olemassa.
Nyt minulla on sellainen olo, että näistä olen kirjoittanut ennenkin. Tämmöstä tämä on. Kuvat on sentään otettu tänään. 





Vastarannan puolella on kolmiöistä jäätä. Sileää, kiiltävää, liukasta jäätä. Olispa soma kiitää siellä luistimilla. Kunnes plumpsahtaisi jään läpi. Kovasti on virtaavaa vesi noilla väylillä.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Ruuneperiä




Helmikuu on päässyt hyvään alkuun. Huomenna on Runeberginpäivä. Tässä tilanteessa on katastrofin aineksia. Mäkituvassa ei ole yhden yhtä torttua. Ei ole edes valmistusaineita. Tosin luin jostain, että manteliliköörin voi tortunkostutustarkoituksessa korvata appelsiiniliköörillä. Jos sattuu olemaan leikittelevää tyyppiä. Semmoistahan joukkoa me Inkerin kanssa mielestäni olemme. Inkeri ei tosin välitä tortuista enempää kuin likööreistäkään. Minähän voin liottaa sämpylää appelsiiniliköörissä ja kyynelissä. Kyllä se siitä.

Kovasti on lauha ja sumuinen, tihkuinenkin, päivä. Huomisesta alkaen pitäisi tulla muutos. Pakkanen alkaa paukkua. Lunta on maassa noin sentti. Meidän luontoomme kuulumattomat pikkunilviäiset toivottavasti saavat kyytiä. Kyytiä saavat myös aremmat perennat. Ne tosin kuolivat jo toissa talvena, ettei niidenkään takia tarvitse enää surra. Kyytiä saamme mahdollisesti myös me Inkun kanssa. Akka juoksee puuvajan ja torpan väliä puukoria juoksuttaen. Niin kauan kuin kori on täynnä puita vajasta torppaan tullessa, on kaikki hyvin.Huolestua voi silloin, kun kori on mennen tullen tyhjä. Tulee tietysti siinäkin lämmin. Akalle. Kissalle ei, ja se on vakava asia.


Olen aloittanut jälleen kerran sukankutomisen. Tällä kerralla on kunnia kyseessä. Olen julkisesti vannonut kutovani sukat, joiden tarkoitus on päätyä johonkin vanhainkotiin. Kysymys on fb-ryhmän tempauksessa. Olen ensimmäisen sukan osalta päätynyt jo kriittiseen kohtaan. Kantapäähän. Yritän rohkaista itseäni sillä, että on moni muukin osannut ne lisäykset ja kavennukset sun muut kommervenkit tehdä. Miksi minä olisin se jalon omenapuun ainoa mätä hedelmä? Vaiennan äänet, jotka nyt huutavat otsaluuni takana ties mitä perustetta. Huonoja ovat kaikki.

Lumitilanne

Jaahas. On tästä ryhdistäydyttävä. On saatava makaronilaatikko alulle. Ja vedet pitää kantaa saunaan ja lämmittää kiuas parahultaisen kuumaksi.




Olen  jo jonkin aikaa pitänyt rinnakkain kahta blogia. Nyt lienee aika lopetta moinen kahdella tuolilla istuminen. Olen aanaillut Vuodatuksessa ongelmia. Nyt niitä ainakin on, joten jatkan tästedes pelkästään täällä Bloggerissa.