Itsenäisyyspäivän vietossa ollaan Mäkituvassakin. Suomen tasavalta on itsenäinen, ja se on hyvä asia. Näin itsenäisyyspäivänä on nykyään tapana kunnioittaa rintamamiehiä. Samoin näyttää nykyisin olevan tapana valittaa, miten minun sukupolveni ihmiset ovat kasvaneet sodan varjossa. Isät ovat olleet puhumattomia, aggressiivisia, traumatisoituneita, alkoholisoituneita vaimon- ja lastenhakkaajia. Minun isäni ei ollut, enkä ole tällaisista perheistä edes kuullut. Olen kuitenkin aika monta ikäistäni ja minua vähän vanhempaa elämäni aikana tavannut. Monenlaista on myös puhuttu, uskouduttukin. Ns. aineellisesti oli ns. vaikeaa, mutta ei sitä silloin kauheasti huomannut. Ruokaa oli, äiti ompeli vaatteita, turvallisuuttakin oli. Ennen kaikkea oli vanhemmat, jotka olivat sitä mieltä, että lapset saavat käydä koulua niin kauan kuin päätä riittää.
Inke vahtii namejaan.
Edelleen namien kiehtovassa tuoksumaailmassa.
Tämä tällä erää ihmisistä.
Olemme valmistelleet Inkun kanssa lintujen itsenäisyyspäivää. Koska pyrin sataprosenttiseen autenttisuuteen ja absoluuttiseen totuuteen näitä juttuja kirjoittaessani, on nyt pakko tunnustaa, että ei kissani järin voimallisesti ole ollut järjestelyissä mukana. Uskoisin kyllä, että lopputulos miellyttää kissuliakin.
Jo parisen vuotta trendikkäät ihmiset ovat olleet innostuneita siemennäkkäristä. Erilaisista siemenistä, ehkä jauhoistakin ja jostain nesteestä, leivotaan ohut lätty, joka levitetään pellille ja paistetaan. Ja syödään pois. Päätin leipaista tipuliineille siemenleivän. Siinä nesteenä toimi kookosrasva; sellainen, jossa äiti paistoi munkkeja. Kun tämä kova epäterveellinen rasva oli sulanut, tungin siihen lintujen siemensekoitusta niin paljon kuin mahtui. Annoin jäähtyä, kuumensin hetkellisesti ja kumosin kattilan sisällön lautaselle. Ja kas: siinä se oli. Siemenkaakku, joka tosin muistutti enemmän loimaalaista kakkoa kuin mitään kaakkua.
Jännittävää oli, suostuisivatko rasvan- ja siemensyöjät syömään tätä uudenlaista tarjottavaa. Voin ylpeänä kertoa, että hyvältä näyttää. Vähän aikaa linnut epäröivät, mutta sitten kokeilunhaluisimmat ottivat ratkaisevan askeleen tai pyrähdyksen.
Tänään taas pakkasherra on nähnyt hyväksi kunnioittaa meitä läsnäolollaan. Kovalla pakkasella linnut pysyvät yleensä poissa ruokintapaikalta. Lintumiehet selittävät sen johtuvan siitä, että aterioitseminenkin kuluttaa energiaa; parempi kyyhöttää jossakin säästämässä energiaa. Semmoistakin asiantuntijat tähdentävät, että auringonkukansiemenien kuoriminenkin kuluttaa liikaa energiaa. Kuorittuja siemeniä siis tipuille.
Meidän ruokinnalla oli eilen viisi punatulkkua ja yksi mustarastas. Sitten oli iso, sinne tänne singahteleva tiaisparvi ja jokunen pikkuvarpunen tietty. Nytkin siellä on lounaalla melkoisesti väkeä, ei ole siis liian kylmä. Olemme tyytyväisiä. Inkeri oli tunnin verran happihypyllä. Sitten se tuli sisälle, kun älysin avata ikkunan ja kutsua. Näin kylmällä ilmalla keittiön ovessa on kolmiosainen foam-eriste sisäovena. Niin laiska olen, että edes kissan takia en viitsi sitä kovin usein purkaa ja koota.
Jos oikein tarkentaa, voi nähdä siipiveikkoja.
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Me elämme hiljaksiin elämäämme eteenpäin, kunnes liitymme yhdessä koko Suomen kanssa juhlimaan Linnan juhlissa. Minua jännittää melko lailla, millainen puku rouva Haukiolla on. Sitten, kun alkaa haastatteluosuus, jonka aina mainostetaan olevan vallankumouksellisen uustyylinen, todennäköisesti suljen telkkarin. Kun on noin 45 kertaa kuullut samat kysymykset ja samat vastaukset, eivätkä haastateltavatkaan ole juuri vaihtuneet, katson sen oikeudekseni enkä syyllisty pyhäinhäväistykseen.
Tällainen konstruktio. Kahleitten kalinaa ja häkkiympäristöä ehkä, mutta harhaa se on vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti