Keskustelua

"Hei, Inkeri. Tervetuloa sisälle! Voi miten sinä oletkaan raikas. Mutta tassut ovat kylmät. Häntäkin on aivan kylmä.

Tulehan vähän keskustelemaan. Tule tänne, Liisan vatsalle. Noin. Hienoa, Inkku. Mistä keskusteltaisiin? Keskustellaanko hippiäisistä? Liisa luki tänään monesta lintukirjasta hippiäisestä. Se, jolla on kirkkaankeltainen vahva viiru päälaella, on naaras. Koiraalla on oranssi viiru. Mutta sinähän tunnet hippiäiset paremmin kuin Liisa. Sinä olet niin sanoakseni pureutunut paremmin niiden elämään kuin Liisa.

                              Tämän maton kauneutta on kiitetty. Terveisiä        Sinikalle!

Hippiäisellä on neulanterävä ohut hyönteissyöjän nokka. Sen Liisa näki. Liisa voi vain kuvitella, miten hippiäisen kaltainen hyönteissyöjä on nyt, marraskuun viimeisinä päivinä, melkoisen pakkasjakson aikana, ahminut valtaisia proteiinipommeja, rasvaisia hyönteisiä, jotka vasta heräävät 10 asteen pakkasessa. Hento nokkakin saattaa semmoisten monsterien kanssa murtua, mutta hirmuinen hippiäinen ei epäröi! Hippiäinen syö ja syö ja kasvaa melkeinpä 5 gramman painoiseksi! Siitä tulee vahva ja aggressiivinen. Hippiäisethän ovat muutenkin melkoisia rähinöitsijöitä ja räyhähenkiä. Kissalle ne ovat suorastaan vaarallisia. Ne vaanivat, odottavat suotuisaa hetkeä, ja kun kattiparka on suojaton, ne iskevät. Kissaressu on täysin voimaton, kun hippiäislauma iskee. Viisas kissa tietysti yrittää päästä iskemään ensin. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Viidakon laki.

Joku asiantuntematon ja pahantahtoinen viherpiipertäjä saattaisi sanoa, että nälkiintyneen ja kohmettuneen Euroopan pienimmän linnun lahtaaminen ei ole kovin sankarillinen teko. Mutta me emme sano niin. Mehän tiedämme hippiäisen häijyyden ja kaiken sen pahuuden, joka kätkeytyy viattomanoloisen ulkonäön taakse.
Ja miten jalomielinen sinä olitkaan, kun toit tämän häijyläisen Liisalle! Liisa ei sitä syönyt, tunnustan sen. Mutta Liisa keräsi lintukirjoja ympärilleen ja aloitti tunnistamisoperaation. Ja nyt Liisa tunnistaa hippiäisen. Tai sanoisinko: Liisa tunnisti tuon kelvottoman siipiäisen. (Mutta oli se vahva keltainen päälaenviiru kaunis.)

Tänä syksynä et olekaan tuonut mitään tuliaisia emännällesi, et nisäkkäitä etkä näitä dinosauruksien jälkeläisiä. Tai niin, löytyihän se yksi muumioitunut linnunneljännes sängyn alta aiemmin syksyllä. Mutta sitähän ei voi oikein laskea. Linnunmurunen...

Nyt nukut; kehräät ja nukut. Toivottavasti et näe painajaisia. Päiväsi on ollut raskas. Aivan mahdollista on, että jokin posttraumaattinen stressireaktio saattaa olla odotettavissa. Pitänee harkita jonkinlaista terapiaa. Uh! Suorastaan pudauttaa, kun ajattelee, millaisen kärsimyksen läpi olet joutunut käymään. Ei ole kissalla helppoa, ei. Taistelet, voitat, ja saaliin tuot rakkaalle emännällesi. Mikä luonteen jalous! Mikä uhrautuminen!"