lauantai 29. lokakuuta 2016

Tilkitsemistä




Talvi on tulossa! Winter is coming! (engl. George R. R. Martin)

Talven mukana saattaa tulla yhtä ja toista, härmiöitä ja mörrinkäisiä tietysti, mutta myös lunta, pakkasta ja tuulta. Mörrinkäisiä vastaan minulla on heittää ykkösnyrkkini Inkeri. Inkku treenaa kaiken aikaa tuolla linnan, anteeksi mäkituvan, pihalla, sapelit kalahtelevat, ja harjoitusvastustajat raahautuvat Synkmetsään nuolemaan haavojaan.

Minä olen yrittänyt tiivistää niitä rakoja, joista härmiöt, viimat ym. saattavat tunkea sisälle tupaan. Pitkin kesää olen melskannut kovasti ikkunaremontista. Liitän tähän pari kuvaa, jotka kertovat haasteista, joita vielä on jäljellä. Olen pikku hiljaa yrittänyt tukkia rakoja, ja liimapaperi on ollut kovassa käytössä.





Lasimestareilla on mielenkiintoisia ominaisuuksia. Yksi merkittävimmistä on kyky muuttua näkymättömäksi. Näin on tehnyt paikallinen lasimestari. Niinpä yksi ikkuna jäi aika lailla ruokottoman näköiseksi. Malmilla työskentelevä kampaaja on jäänyt ilman neljättä peiliä (olin siellä keskustelemassa, kuontalon hoidattamisen ohella). Kampaaja oli nähnyt lasimestarin paikallisessa S-Marketissa, kun tämä oli hetkeksi materialisoitunut, mutta oli mies luikahtanut välittömästi hyllyjen väliin.



Mutta jäädään odottamaan kevättä, ehkä se tuo myös lasimestarin. 



                                  Styroksia tuodaan.


Ystävät lahjoittivat minulle 10 senttiä paksua styroksia. Ystävä kävi asentamassa ne paikoilleen takakamariin, jonka pahimmassa nurkassa viime talvena saattoi olla -4 astetta. Kamarissa on toisella ikkunaseinällä 3 sentin vahvuista foamia. Takakamarissa pysyy lämpö nyt aivan olennaisesti paremmin kuin ennen. Emme silti toivo talvelta hirmuisia pakkasia.


Tässä ovat foam ja kovalevyt paikalla.



Styrokslevyt ovat 10 cm paksuja.



Mitattuina ja sahattuina. Millilleen.



Tässä näkyy myös läpileikkausta.



Edelleen läpileikkausta. Siirsin vähän mattoja. Lattialle ei remonteissa ole tehty mitään muuta kuin maalaus. Nyt tuli ongelma-alueelle kamarien väliseen oveen saakka tiivis styrokseristys. Sen päällä on kovalevy. Sängynjalkoja varten porattiin styroksiin ja kovalevyyn reiät. Sängynjalat kiinnittävät eristyksen paikalleen. Koko komeus on lopuksi peitetty matoilla. Ensin Inkku vähän säikkyi, kun akan kävellessä kuului melkoista narinaa. Nyt emme enää moista edes huomaa.




Tässä kamarin tiivistys valmiina. Lattialla on 3 sentin vahvuisena foamia, parin metrin syvyydeltä, jonka päällä taas kovalevy. Sohvan vasemmalla puolella on valtava senkki, jonka jalkoja varten on reiät foamissa ja kovalevyssä. Kaiken päällä mummin iso paksu villaplyysimatto.


Nyt keittiön hellalla on lämpiämässä isoja vesikattiloita. Aikomukseni on tempaista yksi Tefal-pesupäivä. Tefalhan on se pieni mutta ärhäkkä pulsaattoripesukone, joka asuu vajassa. Jotta totuus ei unohtuisi, kerron, että eilen hain kaksi valtavaa kassillista puhtaaksi pestyä pyykkiä Turusta sikäläiseltä ystävältä, joka sattuu olemaan myös sukulainen. Nyt en pese mitään liinavaatteita enkä parempia vaatteita, vaan semmoista ainesta, jota ei oikein hienompaan pesukoneeseen voi panna.



Inkulla on uusia pehmeitä ja kovin kiinnostavia lankoja. Kiinnostavat ne toki akkaakin.

Parhaillaan radiossa on menossa Kalle Haatasen keskusteluohjelma, jossa puhutaan yksinäisyydestä. Siellä on jututettavana sosiaalipolitiikan professori. Tämän jutun tarkoituksena on taas yrittää kertoa, että me emme Inkun kanssa pystyisi elelemään täällä ylhäisessä yksinäisyydessämme, elleivät ystävät ja sukulaiset auttaisi nurkumatta. 

Mitenkä me kaiken tämän hyvän pystymme panemaan kiertämään? Sitähän voisi talvipäivinä pohtia.

torstai 20. lokakuuta 2016

Ihana Kuuban yö




Kaverini Facebookista, entinen työtoverini, on lähdössä Kuubaan. Siitä tuli mieleen Kuubalainen serenadi, kaikkien nuoruuden ja miksei vähän vanhemmuudenkin (mikä ei tässä tarkoita simmoista vanhemmuutta, johon liittyy lapsia) ehkä pikkiriikkisen oluenhuuruisten lauluiltojen kruunaamaton kuningatar. Yhteislauluthan ovat ihan mukavia, ongelma on vain siinä, ettei kukaan muista sanoja. Hyvässä lykyssä ensimmäinen säkeistö menee ihan hyvin, mutta toisen värssyn ensimmäisessä säkeessä kato on jo melkoinen.


Tämä ongelma koettelee spontaania yhteislaulua, usein pikkutunneilla alkavaa. Laulajilla on silloin innostusta vaikka millä mitalla, mutta valitettavasti ei taida muuta ollakaan: ei sanoja, ei säestystä eikä laulutaitoja. Melankolinen ja laahaava ulvahtelu kiirii silloin pitkin järvenpintaa kilometrien päähän sulostuttamaan muidenkin kesäiltaa viettävien eloa ja oloa. Harvemmin kukaan ulvahtelee rannoilla talvella, mikä on harmi, sillä silloin siellä olisi tilaa. Yleisö tosin puuttuisi, mutta ehkäpä laulajia tervehtisi vastarannalta kaiku. Vai tervehtiikö kaiku talvella? Kuuluuko se vain kesään? Ikävässä tapauksessa talvisessa yössä, ehkäpä jopa täyden kuun aikaan, vastaan kiirisi susilauman ulvonta. Pahimmassa tai ehkäpä näkökulmasta riippuen parhaimmassa tapauksessa lauma jolkottaisi paikalle kepein jaloin, eikä kohta olisi laulajista jäljellä muuta kuin hiljalleen vaalenevat luut. Kesällä naapurustossa saatettaisiin ihmetellä, mikä on toisin. Miksi on niin hiljaista? Vain armoton luonto tietää vastauksen, mutta ei kerro.


Tähän maailmanaikaan laulajaisia saattaisi kunnioittaa läsnäolollaan puskasta hypähtävä klovninpukuun pukeutunut veijari.  Pelle Penninvenyttäjä. Tai possu. Semmoista olen lukenut Turun Sanomista. Toissapäivänä pelle oli näkynyt Lohjalla, eilen jossain päin Turkua. Ehkä tänään Paraisilla. Luullakseni me Inkerin kanssa laulammekin lähiaikoina sisällä, varmuuden vuoksi. Varsinkin pimeällä talon kulmalta tuijotteleva klovni voisi vaikuttaa häijyltä. Mistä tuli mieleen, että yksi ulkovalo on pimeänä. Sille tarttis tehdä jotain.


Muuten olemme tänään heränneet Inkun kanssa ihanaan aamuun. Viime yönä on ollut hallaa, sillä paikoitellen on kuuraa maassa. Ensimmäinen halla tänä vuonna. Petuniat eivät ole moksiskaan, joten kovin kylmä ei ole ollut. Pitääpä käydä tervehtimässä kurpitsoja. Ne ottavat helposti nokkiinsa.
Eilen kuokin ylös yhden vaon perunaa ja vähän porkkanoita. Maa on sopivaa kuokittavaksi tähänkin aikaan vuodesta; en edes tiedä, koska viimeksi on satanut. Se sopii hyvin Inkulle ja minulle.
Eilen näin, että sinitiaiset käyvät katselemassa, joko niille olisi tarjolla syötävää. En ole vielä aloittanut ruokkimista. Luonnossa lienee syömistä. Ainakin pimeän tultua lähtevät liikkeelle yöperhoset. Lepakoista en tiedä, joko ovat talviunilla.


Kissa syöksyi sisään. Näin sen juoksevan kovaa kyytiä ja avasin ikkunan valmiiksi. Mustarastas ajoi takaa viatonta kissuliani. Nyt se tuli syliini. Moitin ankarin sanoin röyhkeitä tipuliineja, jotka sentään syövät meidän leipäämme! Omenoita tässä tapauksessa, mutta kuitenkin!  Ja tintit koputtelevat ikkunoita. Rasvaa ja siemeniä vaativat.


   

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Tuuli repii lehtiä puista


                                                    Syysastereita

Maassa on nyt lehtiä enemmän kuin puussa. 
Katselin pihalta meren pintaa. Vesi oli mustaa, ja pinta aivan tyyni. Kun nyt katselen sitä, väri on vaihtunut hopeaksi. Taitaa pientä väräjöimistä olla menossa. Missään nimessä ei tuule. Metsässä ei liikahda lehtikään.
Kannoin juuri terassilta kesäkalusteet varastoon.
Ilmassa on selvästi haikeutta.
Kissani Inkeri lähti aamusella omille teilleen. Äsken se palasi takaisin. Se asettui sohvan selkänojalle ja käänsi minulle selkänsä. Olin varannut sohvannurkan itselleni. Mirri kaipasi selvästi yksityisyyttä. Sitten suljin radion ja rupesin kirjoittamaan. Inkku nousi ja kääntyi. Se lähestyi määrätietoisesti ja katsoi minua suoraan silmiin. Vaihdoin kuuliaisesti vähän asentoa. Nyt kissuli makaa vasemmalla käsivarrellani. Takapuoli on sydämen päällä, suunnilleen, ja kaula kyynärpäällä. Aluksi ison kirjaimen kirjoittaminen häiritsi sitä selvästi. Nyt ei enää.
Olen viettänyt tuntikausia tämän blogin parissa. Joitakin muutoksia olen onnistunut tekemään. Pari vanhentunutta tietoa osasin poistaa. Katsotaan nyt, kuinka akan käy. Tämä teksti on koe: osaanko ollenkaan.
Pääni on kuin ampiaispesä. Pari viimeistä tuntia on mennyt kuvia ihmetellessä. Eipä ollutkaan kuvien lisääminen niin helppoa kuin luulin ja olin muistavinani. Luultavasti en vain osaa.





Vielä ei ole pakkasherra näyttäytynyt Mäkituvassa, ei edes halla. Niinpä kukkiakin on vielä näkyvissä. Pienenpieni pelakuu on lämpimänpunainen, mutta syysasterit ylempänä hehkuvat kylmyyttä. Luin eilen juttuja, joita olen kirjoittanut tasan vuosi sitten. Silloin oli takana jo viikon pakkasjakso, lokakuun alkupuolella.




Inkku on ruvennut selvästi ärsyyntymään kuvienotosta. Tästä kuvasta sen näkee.
Tällaista kokeilua siis tällä kertaa. Mahtaakohan juttu tulevaisuudessa luistaa yhtään paremmin?