sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Rakas lukija!



Puoli vuotta sitten sain päähänpiston. Rupesin bloggaamaan. Akka ja kissa viettivät aikaansa milloin Mäkituvassa, milloin kaupunkituvassa, milloin missäkin. Oli kiva kirjoittaa, oli kiva ottaa kuvia ja oli kiva sählätä koneen kanssa. Vähitellen opettelin tekniikkaa. Kuvien kanssa saatoin nähdä vaivaakin; en ole mikään tietokonetaituri. Teksti tuli sitten jostakin jonkin asteen yhteydestä. Viskasin pois itsekritiikin hyödyttömänä, sen kanssa olin taistellut aiemman mittavan elämäni kuluessa liikaakin. Unohdin myös entisen suomenopen elkeet. Pilkut tulivat minne halusivat tai jäivät kokonaan pois. Mitä välii!



Sitten tuli vastaan ensimmäinen yllätys. Joku jopa luki blogiani. Välillä oikein innostuin kirjoittamisesta. Eniten innostuin kissastani Inkeristä. Olin aiemmin vähän häpeillen rustannut päivityksiä Facebookiin Pikkukullasta. Häpeillen siksi, että joku niuho aina välillä valitti kissapäivityksistä, kissakuvista, kissavideoista. Kissablogissa sain paasata sydämeni kyllyydestä rakkaasta elämäntoveristani, joka siis tässä tapauksessa on eläintoveri. Inkeristä kyllä kannattaakin lukea!

Yksi Akan ja minun yhteinen piirre on innostuminen erilaisista asioista. Meillä on ollut sellainen taipumus lapsesta asti. Astrologiaan taipuvainen selittää tämän innostumisalttiuden sillä, että olemme molemmat horoskoopissa kaksosia. Psykiatri pureskelee kynänpäätä ja päätyy kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Miten asia sitten onkin, innostuminen on ihan mukavaa. Tänä keväänä en ole juuri innostusta tuntenut. Olo on ollut jokseenkin nahistunut. Voin kuvitella, että viimevuotisesta porkkanasta voisi näin toukokuun loppupuolella tuntua samanlaiselta. Tekisi mieli ruveta työntämään uutta vartta, mutta siitä on paljon vaivaa. Pitäisi kukkia ja entäs sitten se siemenien kasvattaminen, jos jostain sattuisi pölyttäjän löytämäänkin. Syksy kuitenkin tulla kolistelee tuota pikaa, ja mitä on silloin jäljellä porkkanasta? Maanpäällinen varsi lakastuu ja heitetään kompostiin, juuret lahoavat paikalleen. Ei paljon lohduta, jos joku sanoo, että siellä kompostissa sitten palaat luonnon kiertokulkuun ja jatkat elämistä tulevina vuosina. Vaikka sipulana. Pah!


Elämä nahistuneena porkkanana tai palsternakkana ei juuri houkuttele. Siksipä päätin aloittaa uuden elämän. Ulkonaisesti tämä uusi elämä näkyy uutena blogialustana sekä toissapäivänä alkaneena kuntosaliharrastuksen elvyttämisenä. Edellisen kerran olin käynyt salilla 8.6.2014. Tänään kävin taas.





Akka ja kissa ovat nyt Ihmemaassa. On huomattava, että Ihmemaa ei ole mikään paratiisi. Tänne ainakin on luikerrellut käärme uuden vieraan kissan hahmossa. Aamupäivällä ajoimme sen Inkun kanssa yksissä tuumin pois. Kun tulin sieltä kuntosalilta, tämä vieras ruma kissa loikki minua vastaan meidän tontilta! Eikä Inkeriä näy missään! Mitähän tästä seuraa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti